Etusivu YKICAToimenpiteet Suomessa Osuustoiminta Suomessa Linkit

Kansainvälisen osuustoimintavuoden 2012 avajaiset

Yhdistyneet Kansakunnat järjesti Kansainvälisen Osuustoimintavuoden 2012 avajaiset lokakuun lopussa New Yorkissa.
Suomen puheenvuoron avajaisissa piti Osuustoiminnan neuvottelukunnan puheenjohtaja Otto Mikkonen. Mikkosen puhe »
Mikkonen otti esille osuustoiminnan yleisen merkityksen ja muistutti sillä olevan hyvä asema Suomessa - maailman osuustoiminnallisimmassa maassa. Hän sanoi osuustoimintaa kuitenkin tunnettavan heikosti kansan keskuudessa, mistä syystä meillä tehdään töitä osuustoimintayrittäjyysmuodon tunnetuksi tekemisessä.
Ja tuloksia on saavutettukin. Mikkonen kertoi osuuskuntia käytettävän oppilaitoksissa yrittäjyyden valmennusvälineenä. Valmennusohjelmasta, jossa oppilaat perustavat osuuskunnan ja harjoittavat sen kautta yritystoimintaa, on tullut menestys. Ohjelma on myös otettu käyttöön monissa oppilaitoksissa ja yliopistoissa Euroopassa.
1990-luvun alulla käynnistettiin Suomessa hanke edistää osuuskuntien perustamista. Mikkonen totesi, että osuuskuntien määrä on siitä lähtien nelinkertaistunut.

 Raportti avajaisista New Yorkissa », laatinut Suomen toimikunnan sihteeri Shimelles Tenaw
 Raportti ICA:n yleiskokouksesta Cancunissa », laatinut osuustoimintajohtaja Sami Karhu Pellervo-Seurasta

Kuvia avajaisista YK:n päämajassa New Yorkissa

Osuustoiminnan neuvottelukunnan puheenjohtaja, teollisuusneuvos Otto Mikkonen piti Suomen puheenvuoron Kansainvälisen Osuustoimintavuoden 2012 avajaisissa.
Kuvat Shimelles Tenaw

Avajaistapahtuma YK:n päämajassa New Yorkissa.

Yhteiskuvassa YK:ssa vasemmalta Kansainvälisen Osuustoimintavuoden 2012 Suomen toimikunnan sihteeri Shimelles Tenaw, toimikunnan puheenjohtaja ja ICA:n maailman hallituksen jäsen Anne Santamäki, Suomen YK:n pysyvän edustuston suurlähettiläs Jarmo Viinanen ja Otto Mikkonen.

Kansainvälisen Osuustoimintaliiton ICA:n pääsihteeri Charles Gould (edessä keskellä) avajaisissa.

Dame Pauline Green, ICA:n puheenjohtaja.