Etusivu YKICAToimenpiteet Suomessa Osuustoiminta Suomessa Linkit

Osuustoiminnan opetus – yliopisto-opetuksen edelläkävijä
VTT Tapani Köppä toimii professorina ja tutkimusjohtajana Helsingin Yliopiston Ruralia-instituutissa Mikkelissä. Hänen erikoisalanaan ovat yrittäjyys, yhteisötalous ja osuustoiminta sekä nimenomaan näiden alojen tutkimus ja opetus.
Ruralia-instituutti taas on erikoistunut nimenomaan maaseudun kehittämiseen.


Professori Tapani Köppä.
Kuva M Nummi

Osuustoiminta, niin kuin kaikki muutkin yritysmuodot, vaatii kehittyäkseen ja pysyäkseen elinvoimaisena, kaikille koulutustasoille levinnyttä opetusta, koulutusta ja tutkimusta, varsinkin koska tieto osuustoiminnasta yritysmuotona ei välity enää perhe-, työ- ja asuinyhteisöjen tai osuuskuntien oman valistustyön kautta.
”Osuustoiminta on Suomessa koko olemassaolonsa ajan onnistunutkin tässä loppujen lopuksi verraten hyvin, vaikka osuustoiminta on tiedeyhteisössä jäänyt valtavirran talousteorioiden marginaaliin tai jopa niiden ulkopuolelle”, Köppä kertoo ja lisää ”Osuustoiminnasta ja sen tutkimuksen tasosta on tästä syystä jäänyt varsin yksipuolinen kuva, joka elää vielä tänäkin päivänä. Tämän vuoksi etenkin akateemisen tason opetus ja tutkimus ovat edelleen tärkeässä asemassa”.

Osuustoiminnan yliopisto-opetuksella on jo pitkät perinteet
Köppä aloittaa kertomalla, että osuustoiminnan opetus sai alkunsa Helsingissä vuonna 1925 perustetussa yksityisessä Kansalaiskorkeakoulussa. Kun se muutti Tampereelle, perustettiin Helsinkiin vuonna 1956 Osuustoiminnan Tutkimussäätiö ja vuotta myöhemmin Osuustoimintainstituutti ensin Helsingin Yliopiston kansantaloustieteen laitoksen ja lopulta sosiaalipolitiikan laitoksen yhteyteen. Näin osuustoiminta pääsi siis vihdoin osaksi yliopisto-opetusta ja se sai myös oman tutkimusassistentin.
Ensimmäisen professuurinsa osuustoiminta sai vuonna 1966, kun osuustoiminnalliset yhtiöt lahjoittivat varat sitä varten. ”Professuuria ei varsinaisesti lakkautettu, mutta sitä ei täytetty enää uudelleen kun professori Vesa Laakkonen siirtyi eläkkeelle vuonna 1990”, Köppä harmittelee ”osuustoimintaopille jäi tosin vielä toisen lahjoitusviran haltija, osuustoiminnan yliassistentti sekä toimistosihteeri, mutta eiväthän ne riittäneet”. Köppä toimi itse yliassistenttina juuri tuohon aikaan ja hänet määrättiin myös osuustoimintainstituutin johtajaksi.

”Osuustoimintaopin laitoksen tilalle perustettiin siis osuustoimintainstituutti, josta tuli nyt valtiotieteellisen tiedekunnan erillisyksikkö”, Köppä jatkaa ”sen tehtäviksi tulivat muun muassa osuustoiminnan opetus ja koordinointi koko yliopistossa, perustutkimus, tutkijankoulutus sekä tutkimushankeyhteistyö ja kansainvälinen tieteellinen yhteistyö. Opiskelijoina olivat lähinnä valtiotieteellisen ja maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opiskelijat”.
Monitieteisenä erillisyksikkönä osuustoimintainstituutti ei siis enää kuulunut minkään emotieteenalan yhteyteen, minkä Helsingin Yliopiston johto näki jostain syystä ongelmana. Instituutti yritettiin jopa lakkauttaa. Tältä onneksi vältyttiin, mutta instituutti siirrettiin kuitenkin takaisin sosiaalipolitiikan laitoksen yhteyteen.

Köppä kertoo miten instituutin ylivoimaisesti vahvimmaksi toimintasuunnaksi kasvoi nopeasti uusosuustoiminnan koulutus- ja kehittämistoiminta: ”se sai tästä hyviä tuloksia sekä kotimaisen että kansainvälisen verkostoitumisen keinoin ja 1990-luvulla kehitys olikin jatkuvassa nousussa”.
Köppä myös lisää, että instituutin toiminta alkoi selvästi kiinnostaa maakunnissa ja sitä alettiin houkutella sekä Etelä-Savoon että Etelä-Pohjanmaalle. Lopulta, EU:n rahoituksella, instituutti alkoi toimia myös Mikkelissä vuonna 1996.

”Osuustoimintainstituutin moderni, nopeasti reagoiva organisaatio sekä monitieteinen ja ennakkoluuloton kehittämiskonsepti olivat kuitenkin liikaa Helsingin Yliopistolle, eikä sen arvoa ymmärretty”, Köppä selittää ”suuret osuuskunnat kyllä arvostivat instituutin toimintaa sinänsä, mutta eivät hyödyntäneet sen osaamista. Yritysten tarvitsemat tutkimukset tilattiin yleensä liiketaloustieteiden vakiintuneista yksiköistä, koska ei uskottu että yritystoiminnan kysymyksissä tarvittaisiin erityistä osuustoiminnallisen yritysmuodon asiantuntemusta.”
Vuosituhannen vaihtuessa instituutin toiminta kohtasi lisää vastoinkäymisiä, kun rahoittajat alkoivat arvioida uudelleen rahoitustaan. ”Käytännössä hanketoiminta ja niiden rahoitus olivatkin vieneet paljon resursseja itse opetukselta”, Köppä myöntää.

Keväällä 2000 osuustoimintainstituutti liitettiin Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskukseen Mikkeliin. Näin osuustoiminnasta tuli tälle uusi osaamisala, johon kuului tutkimusta, opetusta sekä koulutus- ja kehittämishanketoimintaa. MTKK: n opetusaloina olivat nyt Eco Studies, Rural Studies sekä Co-op Studies. Osuustoimintainstituutti muuttui Ruralia-instituutiksi.
Köpän mukaan koulutuskeskus oli monelta tieteenalalta ammentavalle osuustoiminnalliselle tutkimus- ja opetusalalle itse asiassa luontevampi toimintaympäristö kuin tiedekuntalaitos, koska nyt sitä ei ollut tarvetta liittää johonkin tiettyyn tieteenalaan.

Mikkeliin siirtymisen myötä toiminnat Helsingissä kuitenkin käytännössä lakkasivat ja osuustoiminta alettiin hyvässä ja pahassa liittää vahvasti maaseutuun ja sen kehittämiseen.
”Osuustoimintainstituutin aktiiviset kansainväliset yhteydet ja tutkimusverkostot jatkuivat kuitenkin edelleen vahvoina”, Köppä muistuttaa ja lisää: ”ne olivatkin 1990-luvulta asti olleet tässä asiassa aina kärjessä”.
Hän haluaa vielä kiinnittää huomiota siihen, että yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja vaikuttaminen, jotka ovat aina olleet luonnollisena osana osuustoiminnan opetusta ja tutkimusta, lisättiin vasta nyt uuteen yliopistolakiin yliopistojen tehtäväksi.

Opetus toimii hyvin verkossa
Vuonna 2005 perustettiin Ruralia-instituutin koordinoima Co-op Network Studies. Se on yhdeksän yliopiston yliopistoverkosto, joka tarjoaa opiskelijoille monitieteisiä osuustoiminnan ja yhteisötalouden opintoja kätevästi verkossa painottaen vahvasti verkko-opintomateriaalin ja itseopiskelun hyötyjä.
”Opinnot sopivat kaikille asiasta kiinnostuneille niin asiasta vähän tietäville kuin yhteisyrittäjyyttä jo tuntevillekin korkeakoulu-opiskelijoille”, Köppä kertoo.

Opetuksen ytimessä ovat:
• osuustoiminnan idea ja osuuskunta yritysmuotona,
• osuustoimintajuridiikka,
• osuustoiminta liiketaloudellisen toiminnan muotona,
• osuuskuntamuodon vertailu muihin yritysmuotoihin ja
• osuuskuntamuodon soveltuvuus eri tarkoituksiin.

Köpän mukaan opetusmetodeina hyödynnetään muun muassa verkkokeskusteluja, pienryhmätyöskentelyä, itsenäistä työskentelyä, roolipelejä, www-linkkejä, digitoituja lähdekirjoja, multimediaa sekä kurssia varten tuotettua opintomateriaalia.
”Verkko-opinnot ovat saaneet erittäin positiivista palautetta opiskelijoilta ja opiskelijat määrät kasvavat jatkuvasti”, Köppä kertoo ”tällainen oppimistapa sopii muutenkin hyvin yhteen nykyaikaisen informaatioyhteiskunnan vaatimuksiin, joka edellyttää opitun tiedon soveltamista, täydentämistä ja kyseenalaistamista, siis tutkivaa oppimista”.
”Verkostoituneen mallin myötä osuustoiminnallisen ilmiön monitieteisyys pääsee myös paljon paremmin esille ja sitä voidaan hyödyntää tehokkaammin, kun opiskelijat ja opettajat tulevat eri tieteenaloilta ja eri yliopistoista.” ”Toisaalta aina tarvittaisiin lisää ihmisiä yrityspuolelta kertomaan opiskelijoille osuustoimintamuodosta käytännössä”, Köppä vielä lisää lopuksi.

Lisätietoja: www.helsinki.fi/ruralia/koulutus/coop